Tyrvainen.eu

Öljyn hinta on laskenut rajusti sitten kesäkuun 2014. Ilmeinen syy on öljyn mittava ylitarjonta. Mutta miksi ylitarjonta on jatkunut näin pitkään? Onko öljymarkkinoiden käyttäytymisrelaatioissa tapahtunut structural break eli rakenteellinen katkos, jonka taustalla on ilmastonmuutos ja siihen liittyvä odotus ilmastopolitiikan edessä olevasta kiristymisestä? 

Askarruttaako öljyn tulevaisuus Lähi-idässä?

Maaliskuussa 2012 brittiläinen ajatuspaja, Carbon Tracker Initiative julkaisi raportin Unburnable Carbon (http://www.carbontracker.org/wp-content/uploads/ 2014/09/Unburnable-Carbon-Full-rev2-1.pdf). Sen perusteella voitiin päätellä, että ilmaston lämpe­nemisen ra­joit­­ta­minen alle 2 asteeseen edellyttää, että noin 70 % fossii­listen polttoaineiden tunne­tuista varannoista jätetään maahan.

Maaliskuussa 2015 keskustelin asi­asta Persian lahdella toimivan sijoitusasiantuntijan kanssa. Hän vahvisti, että Lähi-idän öljyntuottajamai­den päättäjät suhtautuvat tähän skenaarioon vakavasti.

Warren Buffet ja Noan laki

Suursijoittaja Warren Buffet kirjoitti muutama viikko sitten sijoittajakirjees­sään: ”Jos on pienikin mahdolli­suus, että Jumala olisi oikeasti olemassa, kannattaisi elää niin kuin Hän olisi olemassa, sillä palkinto olisi ääretön kun taas epäuskon riski­nä olisi ikuinen kärsi­mys.  Vastaa­vasti, jos on edes 1%:n mahdollisuus, että maapallo on matkalla kohti todella massiivista tuhoa ja että viivyt­tely uhkaa viedä ohi pisteen, jonka jälkeen paluuta ei ole, toimetto­muus on tyhmänrohkeaa. Tätä voi kutsua vaikka Noan laiksi: jos selviytymiseen saate­taan tarvita arkkia, sen rakentaminen kannattaa alkaa tänään vaikka taivas olisi kuinka pilvetön tahansa.”

Fiksuin tapa alkaa arkin rakentaminen on säätää hiilipäästöille hinta, jonka ansiosta ilmakehä ei olisi  ilmainen kaatopaikka.

Veroluonteinen hinta olisi läpinäkyvä ja selkeä ratkai­su, joka asettaisi kaikki toimijat samalle viivalle. Sen viisaus ja voima on siinä, että se panee markkinat hoitamaan sen sopeu­tuk­sen, joka on kovin vaikea saada aikaan kansallisten hallitusten päätök­sillä. Ei ole hiiliveroa tehokkaampaa tapaa saada fossii­lisiin poltto­aineisiin liittyvät investoinnit vähe­ne­mään ja siirty­mään uusiutuviin energialähtei­siin. Se vauhdit­taisi uusiutuvaan ener­giaan liittyvän teknolo­gian yhä vahvempaan lentoon.

Kun hiiliveron säätäminen näyttää olevan poliittisten realiteettien ulkopuolella, toiveet kohdistuvat toiseksi parhaaseen ratkaisuun eli älykkäästi kalibroi­tuun päästökauppaan. Älykkäästi kalibroitu päästökauppa toimii kuin valepukuun puettu hiilivero.

Kuvio 1.

 Mitä Pariisin ilmastokokoukselta toivottiin, mitä pelättiin ja mitä saatiin?

Ennen Pariisin ilmastokokousta eli viime marras­kuussa kirjoitin Teeseissä ja tulkinnois­sa: ”Paras vaiku­tus, joka Pariisin kokouksella voi olla, on se, että yrityk­set ja sijoittajat pitävät hiiliveron voi­maan astumista ajan kysymyksenä. Pahinta olisi, että yritysmaailma ja sijoittajat päätyisivät johtopäätök­seen, etteivät eri maiden poliitikot pysty ikinä sopimaan hiilidioksidi­päästöjen hinnoittelusta.”

Pariisin kokouksen viesti oli odotettua parempi. Käytännöllisesti katsoen kaikki maailman hallitukset viestivät suhtautuvansa ilmastomuutokseen vakavasti. Ne sopivat päästömittausten kehittämisestä ja päästö­kehityksen sekä ilmastonmuutoksen etenemisen moni­toroinnista. Pariisi oli asema, jonka kautta junan oli pakko edetä ilmastonmuutoksen hillitsemisen tiellä.

Öljymarkkinoiden Musta Pekka -peli

Pariisi vahvisti käsitystä, että ennen pitkää hiilipääs­töille tulee hinta, joka nousee ajan myötä ilmaston­muutoksen edetessä. Samalla nousee todennäköisyys, että merkittävä osa tunnetuista fossiilisen energian varannoista jätetään maahan. Kun niiden arvo alkaa lähestyä nollaa, niiden käyttöön satsatut miljardit muuttuvat sijoittajien tappioiksi. Rajuimmin muutos on jo iskenyt hiilivarantoihin, mutta öljyvarannot ovat listalla seuraavina.

On hyvin mahdollista, että ne, jotka eivät pysty hyödyn­tä­mään öljyreservejään edessä olevien 20-40 vuoden aika­na, saattavat menettää mahdollisuutensa ikuisiksi ajoiksi.

Voisiko matalan kustannus­tason öljymailla olla stra­te­ginen halu vaikuttaa siihen kenen reservit jäävät käyt­tämättä ja menettävät ennen pitkää arvonsa? Lie­nee ilmeistä, että esimerkiksi saudit voisivat halu­tes­saan vaikuttaa siihen kenen käteen Musta-Pekka jää.

Kuukausi sitten keskustelin tulkinnastani Lähi-idän sijoitus­maailmassa toi­mivan tuttuni kanssa. Hän hyväksyi kuvauk­se­ni: ”Paras pumpata nyt niin paljon kuin voi niin kauan kuin voi. Näin voidaan supistaa omai­suus­arvojen alaskirjaa­misen ongelmaa. – Vaikka tämä ei ole vielä virallista politiikkaa, Yhdistyneiden Arabiemiraat­tien hallitus on sanonut julkisesti, että sen suunnitel­missa öljy ei ole suuri tulonlähde enää 50 vuoden kuluttua… Se, että reaalikorko on lähellä nollaa, vaikuttaa olennaisesti kaukaistenkin tulovir­tojen nykyarvoon. Kun vielä omaisuusarvojen mah­dolliset alaskirjaukset kirjataan nykylaskelmiin, viesti rohkaisee pumppaamaan”.

Persianlahden maat, joiden tuotanto­kustannukset ovat matalat, ovat siis toimittaneet markkinoille öljyä siinä mitassa, että liikatarjonta on romauttanut hinta­tason. Lyhyellä tähtäimellä tämä ei näytä fiksulta, sillä myös näiden Lähi-idän tuot­tajien tulovirta on kärsinyt. Tarkemmin ajateltuna strategian kärki ja järki voi olla siinä, että se vähentää sijoit­tajien kiinnostusta rahoit­taa uusien öljyvarantojen etsimistä ja tiedossa olevien, mutta kalliiden tuotanto­kustannusten öljy­varan­tojen käyttöön ottamista. Tuli­linjalla lienevät mm. Venäjän arktiset varannot ja Brasilian syvän meren varannot. Vielä äskettäin niissä nähtiin valtava kansallinen vaurastumispotentiaali. Nyt se on sulamassa pois.

Sen jälkeen, kun sijoittajat ovat paenneet uusilta öljy­kentiltä, nykyistä korkeampikin öljyn hinta pitää heidät varpail­laan. Tästä pitää huolen epävarmuus, jolla on kaksi toinen toistaan vahvistavaa lähdettä. Lyhyen ja keski­pitkän ajan epävarmuutta pitää yllä se, että halpojen tuotantokustannusten maat voivat halutes­saan palaut­taa ylitarjontatilanteen, joka painaa hinnat uudelleen alas. Keskipitkän ja pitkän ajan epävarmuutta pitää yllä vuosi vuodelta nouseva todennäköisyys, että öljyn käyttöä aletaan rangaista päästömaksuilla.

Mitä Pariisi antoi maailmalle?

Pariisin ilmastokokous jätti kansoille, halli­tuksille, yri­tyksille ja sijoittajille käsityksen, että kaikki maailman maat ymmärtävät ilmastonmuutok­sen merkityksen ja sen hillitse­misen välttämättö­myyden. Tästä tietoisuu­desta syntyy lähes väistämättä johtopäätös, että ennem­min tai myöhemmin syntyy mekanismi, joka tekee fossiilisten polttoaineiden käytöstä kannatta­ma­tonta. Tämä johto­päätös lisää vauhtia teknolo­giseen kehitykseen, jonka ansiosta fossiilisista poltto­aineista luopuminen tulee ennen pitkää myös mahdolliseksi. Tämän tietävät myös Lähi-idän öljymahdit.

Uuden ajan uusi ilmiö on, että vastoin monien asian­tuntijoiden odotuksia öljyn hinnan halpeneminen ei ole hidastanut uusiutuvan energian käytön leviämistä (ks. http://www.mckinsey.com/ industries/oil-and-gas/our-insights/lower-oil-prices-but-more-renewables-whats-going-on ).

Tämä kirjoitus perustuu esitykseen Global Interdependence Centerin konferenssissa Pariisissa 20.-22.3.2016.