Timo Tyrväinen
C U R R I C U L U M V I T A E
Valtiotieteen tohtori
Pääekonomisti, Climate Leadership Council
Puheenjohtaja, Myrskyvaroitus – Storm Warning ry
Climate Leadership Council nimitti Timo Tyrväisen pääekonomistikseen helmikuussa 2017. Aktian pääekonomistina 1998-2014 ja Senior Advisorina 2014-2016 toiminut Tyrväinen on yksi suomalaisen ekonomistikunnan tunnetuimmista edustajista. Arvostuksen takana on paitsi huippuasiantuntemus myös rohkeus kannanottoihin ja mukaansa tempaava esiintyminen.
Tyrväisen ekonomistiura alkoi 1975 Suomen Pankissa. OECDssa, Pariisissa, hän työskenteli 1982-83 ja 1993-94. Vuonna 1989 hän oli tutkijana London School of Economics’issa, Centre for Labour Economics -tutkimuslaitoksessa. Vuosina 1997-98 Tyrväinen toimi vierailevana tutkijana Madridissa, Espanjan keskuspankissa.
Tyrväisen väitöskirja 1995 osoitti korkean verokiilan ruokkivan korkeampaa työttömyyttä. Tyrväinen tutki samaa kysymystä kansainvälisessä kontekstissa OECDn toimeksiannosta. Viesti meni läpi sekä meillä että muissa EU-maissa — komissio mukaan lukien.
Timo Tyrväinen oli 2000-2015 European Council of Economists (Conference board) -ryhmän jäsen ja toimi sen puheenjohtajana 2003-2005. Taloustieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja hän oli 2009-2010. Tyrväinen on GICn (Global Interdependence Center) ja amerikkalaisekonomistien yhdistyksen, NABEn (National Association for Business Economics), jäsen. Hän oli Suomen Kansallisoopperan ystävien yhdistyksen, ProOperan, puheenjohtaja 2007-13 ja on edelleen yhdistyksen hallituksen jäsen. Lauluntekijän ominaisuudessa Tyrväinen oli TEOSTOn hallituksen jäsen 2010-13. TEOSTO-rahaston johtokunnan puheenjohtajana hän toimi 2013-14. Taidemaalari Anita Snellmanin Säätiön hallituksessa Tyrväinen on toiminut vuodesta 2000 lähtien. Maaliskuussa 2016 Tyrväinen valittiin Myrskyvaroitus-StormWarning –yhdistyksen puheenjohtajaksi.
Tammikuussa 2016 Timo Tyrväiselle luovutettiin ensimmäisenä suomalaisena Certified Business EconomistTM -sertifikaatti. CBETM on uusi, syksyllä 2015 lanseerattu sertifikaatti, jonka on kehittänyt ja jonka omistaa amerikkalaisekonomistien yhdistys National Association for Business Economics (NABE). Sertifikaatin myöntäminen perustuu laajaan koulutusta, kokemusta ja käytännön työssä osoitettua ekonomistiosaamista koskevaan arvioon.
***************************************************************************************
Taloussanomat julisti 2005 lukijaäänestyksen otsikolla ”Kuka on suomalaisen talouskeskustelun moottori?” Tyrväinen rankattiin sijalle kaksi, niukasti edellään Björn Wahlroos. Järjestys oli sama Taloussanomien käyttämän asiantuntijaraadin arviossa. Julkistaessaan äänestystuloksen lehti otsikoi Tyrväistä koskevan juttunsa ”Valtakunnan ekonomisti”. Artikkeli alkoi seuraavasti: ”Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen on nykyään tuttu näky tv-studioissa ja lehtien palstoilla. Heti, kun maailmalla tapahtuu jotain dramaattista, Tyrväinen kutsutaan kommentoimaan tapahtumien mahdollisia taloudellisia vaikutuksia. Eräänlaiseksi valtakunnan ekonomistiksi ja talouden kommentaattoriksi Tyrväinen nousi 90-luvun puolivälissä väitöskirjallaan, joka käsitteli verotuksen vaikutusta työllisyyteen”.
Suomen Kuvalehti kirjoitti 2002: ”Tyrväinen harppoo sisään, napauttaa piirtoheittimen päälle ja on viisi sekuntia myöhemmin jo vauhdissa. Seinälle heijastuu kipuavia käyriä sekä tenhoavia kasvuprosentteja. Välillä Tyrväisen ääni hiipuu kuiskaukseksi. Hän puhuu taloudesta aivan kuin se olisi jotain hirveän jännittävää, kertoo tarinaa, jossa Lumikin tai Ison pahan suden sijasta esiintyvät kuluttajien luottamusindeksi sekä Yhdysvaltain keskuspankki FED”.